sunnuntai, 21. maaliskuuta 2010

Nuutti 6kk

Edellisestä blogikirjoituksesta onkin hujahtanut hurjasti aikaa, mutta tässä vihdoin päivitystä!

Ensimmäisellä viikolla Aki toi töistä 2kg säkin Hillsin kissanpenturuokaa, halvalla kun sai. Eläimet olivat riemuissaan, Pipari ehkä eniten. Se hyppäsi salaa pöydälle pussin perään ja nappasi sen hampaisiinsa. Pipari ehti hyvän matkaa karkuun pussi hampaissaan, ennenkuin se häneltä takavarikoitiin. Siinä oli naurussa pitelemistä, pussi oli kuitenkin melkein kissan kokoinen! Koirakoulussa Nuutti oli Annan ohjauksessa. Tunnin aiheena oli perusasento ja seuraaminen, jotka ovat Nuutilla jo hyvin hallussa. Pienten alkuhaukkujen jälkeen Nuutti teki varsin vakuuttavaa esiintymistä ja emäntä oli tunnin jälkeen ylpeä pikku-koululaisestaan. Koirakoulun jälkeen Nuutti pääsi mummolaan ja sieltä löytyi jälleen tuttu leikkikaveri Arttu. Artulla oli leikeissä hiukan kevättä rinnassa, mutta Nuutti ei moisista touhuista ymmärtänyt mitään. Pojilla oli kova vauhti päällä ja Nuutti on kasvanut jo sen verran, ettei enää paljoa jää Artun vauhdista jälkeen.  Kynsien leikkaus sujuu Nuutin kanssa hienosti. Poika kellahtaa selälleen lattialle operaation ajaksi ja palkitaan tietenkin joka kerran ruhtinaallisesti.Toisen viikon tavoitteena oli opettaa Nuutti vihdoin seisomaan. Siinä melko hyvin onnistuttiinkin tehotreenin avulla. Sisäsiisteyskasvatuksessa mentiinkin sitten takapakkia. Nuutti pissaili koko ajan sisälle, eikä oikeastaan paperille lainkaan... Anna ja Nuutti olivat alkuviikosta taas päivän verran mummolassa. Artun kanssa oli jälleen vauhdikkaita leikkejä ja mummolassa kävi paljon vieraita Nuuttia tervehtimässä. Keskiviikkona päästiin Nuutin kanssa toista kertaa pelastuskoiratreeneihin. Nuutti harjoitteli yksin autossa olemista ja se ei edelleenkään oikein sujunut. Sitten tehtiin perinteistä "makkararinkiä" eli harjoiteltiin luopumista. Nuutti osaa odottaa makupaloja varsin mallikkaasti ja sai kovasti kehuja. Tarkoituksena on enemmän alkaa harjoittelemaan namialustan käyttöä ja vähitellen alustalla haukkumista. Perjantaina Aki päätti leipoa illalla pizzoja. Pizzat olivat pöydällä jäähtymässä Akin käväistessä suihkussa. Eläimet päättivät käyttää tilannetta hyväkseen. Akin tullessa suihkusta yksi kissa istui pöydällä syömässä pizzan päällisiä, yksi pizza roikkui pöydän reunalla ja koira juoksi ympyrää pizzapala suussaan. Torstaina Akin kaveri kävi yökylässä. Nuutti kävi tietenkin hiukan ylikierroksilla, mutta muutoin vierailu meni oikein mukavasti. Lauantaina isäntäväki poikkesi Ikeassa hakemassa uusia huonekaluja. Matkalla poikettiin myös eläinkaupassa, josta mukaan tarttui mm. puolimetrinen koiranmakkara ja uusi hammasharja Nuutille. Kalusteita kasailtiinkin urakalla viikonlopun aikana karvaisten kavereiden "avustuksella". Elukat olisivat välttämättä halunneet olla mukana rakennustouhuissa; milloin järsimässä nurkkia, milloin leikkimässä ruuveilla ja tapeilla. Keskeneräisillä rakennelmilla oli hauska kiipeillä ja kävipä Nuutti lirauttamassa pissatkin Ikean papereille. Välillä väsynyttä isäntäväkeä nauratti oikein urakalla, mutta kyllä ajoittain hermotkin olivat koetuksella. Kalusteet kuitenkin saatiin kasaan ja ne ovat (ainakin vielä) saaneet olla suht rauhassa. Sunnuntaina koirakoulu pidettiin kaupungin keskustassa. Nuutti meni paikanvaihdosta melko sekaisin ja koulutunnin alku meni räksyttämiseksi ja hihnassakin poika veti ahkerasti. Kaupunkikävely sujui kuitenkin mukavassa kontaktissa ja onnistumisia tuli runsaasti. Kotosalla oli tarjolla ruohoa, jota Nuutti itseasiassa pääsi nyt maistamaan ensi kertaa.

Seuraavalla viikolla ei päästy kertaakaan pelastuskoiratreeneihin. Maanantaina karva-kolmikko oli taas pahanteossa. Tapahtumien kulku on hiukan hämärän peitossa, mutta lopputuloksena oli yhdet käyttökelvottomat silmälasit. Aki oli jättänyt silmälasinsa pöydälle ja kisumisujen avustuksella Nuutti oli saanut lasit hampaisiinsa järsittäväksi... 16.3 Nuutti täytti puoli vuotta. Minkäänlaisia juhlia ei laiska isäntäväki saanut aikaiseksi. Akin sisko kävi perjantaina eläintarhaa moikkaamassa. Sunnuntaina koirakoulussa Nuutin ohjaajana toimi Aki. Tämä olikin päätöskerta pentu- ja alkeiskurssilla. Tunnin aiheena oli vanhojen asioiden kertaus ja luoksetulo. Menimme taas kentälle ajoissa, että Nuutti ehti purkaa suurimman kouhkaamisen ennen varsinaisen koulutuksen aloitusta. Itse koulutus meni hienosti. Jonkin verran Nuutti tietenkin haukkui, mutta muuten suoriutui vaikeistakin tehtävistä erittäin hyvin. Esimerkiksi luoksetulo vapaana kaikkien koirien ympäröimänä meni loistavasti.  

Koirakoulun jälkeen suunnattiin Tuusulaan pentutreffeille. Paikalla olivat kaikki Nuutin sisarukset, Disa-äiti sekä Millan göötit. Ja kyllä meillä oli hauskaa! Metsä tuntui olevan täynnä vipeltäviä pötkylöitä. Puolitoista tuntia saatiin lenkillä vierähtämään. Lopuksi Milla vielä tarkisti pentujen hampaat ja antoi ohjeistusta ensi viikon koiranäyttelyyn. Seisominen onnistui hyvin, mutta pistetään poika kuitenkin viikoksi dieetille. Painoa oli tänä aamuna 9,8kg. Nuutti, Elsa ja Rölli tekevät siis näyttelydebyyttinsä su 28.3 Helsingissä Kaapelitehtaalla. Tulikäpälät lähtevät porukalla pistämään kehää sekaisin :) Milla otti treffeiltä kuvia enemmänkin. Niitä pääsee katsomaan linkistä http://picasaweb.google.com/millasaari1. Kotiin tullessa kissat olivat repineet verhon ikkunasta, muutoin oli rauha maassa. Ilta sujui hyvin rauhallisesti piskin lähinnä nukkuessa.


0 kommenttia:

Lähetä kommentti