Kevät taitaa vihdoinkin tulla! Nuutti on nauttinut lämpimistä säistä ja mielenkiintoisia hajuja löytyy valtavasti. Luontopolulla Nuutti tutustui jäniksen jälkiin, jotka saivat pienen pojan pään aivan sekaisin. Pupu olikin muutaman metrin päässä, mutta Anna ehti onneksi ottaa ajoissa koiran hihnaan. Viikko on mennyt lähinnä koiranäyttelyyn valmistautuessa. Seisomista, pöydällä käsittelyä sekä näyttelyhihnassa kulkemista treenailtiin jokaisena päivänä. Viikolla otettiin myös pieni askel kohti sisäsiisteyttä. Nuutti päätti, että hän pystyy tällä viikolla pidättelemään peräti kahden, jopa kolmenkin tunnin ajan, vaikka puuhastelikin samalla hereillä. Ehkäpä vielä jonakin päivänä saamme mattoja lattioille... Viikolla Pilvi kehitti itselleen uuden lepopaikan. Akin palatessa lenkiltä, kisumisu löytyi mikrosta, johon ei kissankaan ole ihan helppo hypätä. Nuuttikin on hyppinyt hiukan luvattomiin paikkoihin. Herra on yrittänyt tehdä vaivihkaa sohvanvaltausta. Isäntäväen huomatessa koira kyllä poistetaan heti takaisin lattialle, mutta koirankarvat kielivät Nuutin loikoilleen sohvalla myös yksinollessaan. Lisäksi Nuutti pääsi hyppäämällä kirjahyllyn toiseen tyhjään kerrokseen. Poika taisi hiukan itsekin säikähtää, miten korkealle oli päässytkään.
Sunnuntaina oli vihdoin vuorossa Nuutin ja sisarusten ensimmäinen koiranäyttely. Tapasimme jo hyvissä ajoin ennen gööttien arvostelua, jotta pennut saisivat reuhata keskenään ja purkaa pahimmat energiat ennen kehään menoa. Nuutti oli innoissaan ympärillä pyörivistä koirista, eikä olisi aluksi millään malttanut keskittyä mihinkään. Kasvattaja-Milla pääsi onneksi paikalle kannustusjoukkoihin ja saimme häneltä hyviä vinkkejä ja tsemppausta. Kehään meno jännitti hurjasti ainakin koirien esittäjiä. Nuutti kilpaili 5-7 kuukautta vanhojen urosten ryhmässä yhdessä Röllin ja Antimos-kennelin kasvatin kanssa. Nuutti malttoi seistä kehässä melko hyvin. Kehää kiertäessä hajut ja toisilta kilpailijoilta tippuneet namit kiinnostivat omia herkkuja enemmän. Pöydällä Nuutti oli kuin kotonaan, sitä ollaan harjoiteltu viikolla niin monta kertaa. Kuitenkin tuomarin nähdessään poika innostui niin kovasti, että oli pudota pöydältä :) Tuomarikin kommentoi koiralla olevan kivaa. Hampaat ja kivekset Nuutti antoi katsoa oikein kauniisti. Röllin ja Taina-omistajan kiertäessä kehää Nuutilla kävi aika pitkäksi ja hän päättikin odotellessaan käydä pissalle... Tuomari onneksi katseli muualle ja Anna sai kannustavia katseita yleisön tukijoukoilta. Arvostelut tuntuivat kestävän ikuisuuden ja kaikki otettiin juoksutukseen vielä uudemman kerran. Ilmeisesti kyseessä oli siis melko tasaväkinen joukko. Lopulta Nuutti sijoittui kolmanneksi ja Rölli toiseksi. Mukaan lähtivät kuitenkin kunniapalkinnot ruusukkeineen. Elsa ja Katja esiintyivät upeasti narttujen ryhmässä ja tulivat lopulta kolmannelle sijalle. Kaikki kolme Tulikäpälää saivat hyvät arvostelut tuomarilta. Reissu oli melkoisen stressaava ja kotona oli väsynyttä väkeä. Pennuilla kuitenkin oli hauskaa, joten täytynee lähteä näyttelyihin toistekin...
"Tasapainoisesti rakentunut, mittasuhteiltaan lupaava urospentu. Puhdas pään kiila. Selvä sukupuolileima.. Hyvä eturinta. Tilava, pitkä rintakehä. Leveä reisi. Reipas esiintyminen. Sopiva luusto, oikea olemus. Reipas käytös."
Kiitos kuvitetuista päivityksistä, täällä naureskellen päivittelemme kuulumisianne.A&V
VastaaPoista